Sen
First 31.7 ja höpinää purjehduksesta
Kylmä, kylmempi, holotna.
1.7.2015
Kirjoittanut : Senissä on kylmälaitteiston kanssa ollut alusta asti ongelmia. Ostettaessa venettä Plymouthista paljastui, että jääkaappi ei toiminut ensinkään. Toisaalta myyjä oli ovelasti jättänytkin mainitsematta laitteiston olemassaolon, mitä emme noteeranneet tietäen sen olevan vakiovaruste. Surveiori mainitsi, että ei ollut sitä tutkinut, mutta mepä emme siitäkään vielä valveutuneet. Vasta kun Plymouth-Kiel siirtokippari valitteli toimimatonta jääkaappia alettiin asiasta huseerata, mutta onneksi ystävällinen myyjä lupasi yrittää korjata sen kuntoon, koska mekin tulisimme tarvitsemaan sitä lopulle siirtomatkaa. Johonkin ”kuntoon” se sitten tulikin.
Jäähdytinkoneisto on siitä asti enimmäkseen syönyt sähköä, kondensoinut vettä putkiinsa ja sieltä pilssiin sekä hurissut vain moodissa 24/7. Huurretta, kuuraa tai kylmiä biisoneja sen sisällä ei ole koskaan näkynyt. Se ei ole koskaan sammuttanut itseään saavutetun kylmyyden vuoksi, mutta satoja kertoja kylläkin liian matalan käyttöjännitten takia ajettuaan itse akut polvilleen . Tänä vuonna purjeita ei tullut hankittua, joten jotain menoeriä oli keksittävä ettei verottaja alkaisi ihmetellä miten voi proletariaattivarustamolle muka jäädä euroja tilille makailemaan.
Edellisvuonna soittelin kesäkuussa yli 20:een eri kylmäalan firmaan, josko jostain löytyisi kylmäainehuoltaja, joka voisi vaihtaa ja täyttää aineet kompressoriin, tuloksetta (ja hyvä niin koska kompura ja profiili olivat itse asiassa molemmat lopussa kuin empatia Stalinilta aikoinaan). Marineassa on kestotarjouksessa ollut Isothermin ja Waecon kylmälaitteita, joten jokin sellainen oli vastassa. Juhannusta ennen aika oli sen verran kortilla sekä varustamon veneinsinööri kun on käytännön asioissa taidoiltaan jossain syöksykierteen ja kostean pierun välimaastossa, niin katsottiin paremmaksi päästää Innosetin Aki Jaakkola jälleen hommiiin. Herrahan on jo entuudestaan asentanut onnistuneesti Seniin septitankin ja webaston.
Aluksi piti vain vaihtaa kompressori ja profiili vastaaviin, mutta Amelien Villen kuuman vihjeen vuoksi kustannusluokkaa kohotettiin samalla. Senillä jääkaappi on aina ollut tehottomuutensa lisäksi sähköongelma. Se on syönyt sitä valvasti. Kahdella 55 Ah akulla vaihdellessa se ollut melkoista touhua. Kone kun on käynnistynyt, niin jääkaappi päälle. Kun kankaat on ylhäällä niin sitä pitää sammutella. Kuin tilauksesta ehdolle tuli varaavat kylälaitteet ja ASU-tekniikka.
Värkki on kerrassaan nerokas. Sillä on moniksi tunneiksi riittävä varaava profiili, joka on vain pari kiloa painavampi ja joku 5 cm paksumpi kuin tavallinen. Se lataa sitä automaattisesti tarpeen mukaan täysillä heti jos jännite ylittä 13.5 V, eli joko ollaan maasähkössä tai kone on käynnissä, ja muulloin himmailee. Eli, ei pelkästään kuin tehty purjeveneeseen vaan itse asiassa tehty purjeveneeseen.
Profiili sijoitettiin Senin jääkaapin styyran puoleiseen reunaan, mikä vapautti paaran vinon laidan pinoamiselle, mikä oli förstin mielestä pelkästään hyvä asia. Ensi koitos oli Juhannus, jolloin perjantaista sunnuntaihin Sen oli redillä Sipoossa jääkaappi koko ajan päällä, ja öisin mastovalo (ledi kylläkin, kiitos dx.com:lle) söi sekin päälle omansa joita tasapainotti aurinkoa tuskin nähnyt kannen kenno. Yhdellä akulla ja sunnuntaina vastassa oli 12.6 V. Muutos menneisiin on aivan mieletön.
Jonkin verran epäiltiin myös Firstin jääkaapin eristyksiä. Yllätykseksemme kaappi on ympäriltä 50mm polyuretaanin suojissa, mitä voidaan pitää varsin kelvollisena eristyksenä. Ja mitä nyt tätä kaappia juhannuksesta tähän asti käytelleenä voi todeta, niin sähkön kulutus kulussa on romahtanut. Kaapissa on perusautomatiikalla todella kylmä ja sitä on jo säädetty keksitasosta vähän pienemmälle.
Samaisesta värkistä on muuten vesijäähdytysversio, joka ei vaatisi edes uutta läpivientiä. Jäähdytin osa on suunniteltu tiskialtaan läpivientiin korvaavaksi osaksi. Toki se olisi tehtävä ylhäällä ja reikääkin olisi vähän isonnettava. Varustamo ei moista värkkiä kuitenkaan Senille kelpuuttanut pohjan profiilin eikä aikataulujen vuoksi. Ilmajäähdytys oletettin riittäväksi ja riittävän hiljaiseksi. Se on ollut molempia.
Äh, olisinpa tiennyt tämän pari kuukautta sitten. Fiksunoloinen systeemi!
Meni hilkulle Senilläkin. Olin sopinu Jaakkolan kanssa tiistaiaamuksi asennuksen ja edellisenä perjantaina tuli duunissa puhetta asiasta. Lähdin raivolla surffaan asiasta ja soitteleen Jaakkolalle, joka onnekseni ei ollut vielä laitetta käynyt hakemassa ja mallin vaihto vielä onnistui.