Sen

Taas oli sen aika. Suursaari race, tuo Suomalaisen avomeripurjehduksen joulu ja juhannus. Veneen varustelut olivat kevään mittaan sujuneet mukavasti. Edellisestä vuodesta poiketen vene lasketiin ylipäätänsä veteen eikä vain siirrelty rekalla pitkin Lauttasaarta. Perinteeksi muodostuneeseen akuuttiin miehistövajeeseen haettiin jälleen apuja Avomeripurjehtijoiden foorumilta ja muualtakin somesta. Kolme kovaa luuta löydettiinkin avuksi, mutta valitettavasti yllättävät työkiireet sekä viime tingassa tapahtunut loukkaantuminen jättivät miehistön pääluvun neljään ja siten myös roolijaossa jouduttiin lieviin päällekkäisyyksiin, jotta asiat saataisiin hoidetuksi. Keula-floateri-trimmeri-piano-pinnamies-navigaattoritaktikko-roolia hoiti Ville, floateri-navigaattori-piano-pinna-taktikko-trimmeri-keulamies-roolia puolestaan hoiti Jani sekä taktikko-trimmeri-navigaattori-piano-keula-floateri-pinna-roolia paukutti menemään Kaspar. Veneen mediavastaavana sekä ruoka-, juoma- ja tunnelmapuolen päävetäjänä oli sama kelvoton messipunnus kuin aina ennenkin. Varustamon kannattaisi varmaan vähän miettiä mistä tähänkin tärkeään rooliin löytyisi menestyksen edellyttämää osaamista.

Ennakkoon sääennusteissa uumoiltiin lännen ja luoteen puoleisia yöksi keveneviä tuulia menomatkalle, josta lauantaiaamusta alkaen iltaa kohti ripsakoituvia etelän ja kaakon puoleisia tuulia, sekä paluumatkalle yöksi ja sunnuntaiaamuksi kovenevia tuttuun lahden suuntaiseen länsi-lounaseen kääntyviä puhureita. Näin jälkikäteen voidaan heti todeta, että ennusteet pitivät aika hyvin kutinsa.

Lähdön aikoihin Haukilahdessa oli kaunis sää. Maalta luoteen puolelta puhalteli mielenkiintoinen tuuli, minkä tiedettiin hallitsevan keliä rannan tuntumassa. Suursaari racessa lähtöviivan aina ollessa samassa paikassa tämä tarkoittaisi varsin erikoista myötätuulilähtöä. Senissä käytiin ankara taktiikkariihi lähtöalueella pyöriessä ja lähdön sotastrategian lopputulema oli, ettei ollut kokemusta eikä harmainta aavistusta siitä, mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Sääntöjen valossa päätettiin lähteä styyralla koska emme nähneet mitään estettä slöörata viivalla. Tuultakin olisi ehkä sen verran, että muiden paskaföönit eivät välttämättä hapottaisi meitä ihan kokonaan. Niinpä ajelimme itsemme poijupuolelle muiden alle. Siellä muukin fleetti oli, mutta melkolailla onnistuneesti saimme pidettyä Senin muiden alla, joten saimme ihan rauhassa burnata meidän ylimääräiset sekunnita slöörissä viivalla. Näin pitkää kisaa varten tuli kyllä muutama ylimääräinen metri jätettyä viivaan ihan vain varmuudeksi.

Tööt matkaan ja rauhallisesta spinnutalkoista selvittyämme paikka asettui fleetin keskelle ihan mukaviin asemiin Watataitin kantaan Thetiksen yrittäessa hakea peittoa alta. Thetis saatiin tässä vaiheessa vielä kammettua pysymään takana, mutta Thetiksen leikattua takaa hippasille Fun Firstin kanssa yritimme siitä alta mennä omiin nimiin Melkin poijulle. Siinä kuitenkin etevästi Monthan ja Kotisalo vetivät nahisteluistaan huolimatta meistä ohi tarjoillen meille venettä selvästi maltillisemmin töniviä Schaiberi-föönejä.

Matka Melkiltä Hramtsowille jatkui mietteliäissä merkeissä. Fleettiin tuli sivusuunnassa selvää hajontaa toisten hakiessa suoraa, peräti rumppiksen pohjoisen puoleisia linjoja konsonanttihirviölle, osan vedellessä selvästi etelämmäksi lounaisempien tuulten toivossa. Senissä päätimme jo aikaisessa vaiheessa, ettemme lähtisi liikaa hippastelemaan. Tässä vaiheessa nostoleikeillä saisi helposti molemmat savea punttiin. Mediavastaavan ajatusten harhaillessa gopron ja lenkkimakkaran välillä pääsi genaakkerinen isompi Bavaria rynnimään alle. Siinä sitä oltiin jumissa sitten. Bava ei päässyt alta ja ainoa keino meillä oli nostaa yli ja päästää liiat paineet spinnusta. Turskaa tuli saavikaupalla, mutta ehkä oli parempi nöyrtyä aikaisemmin ku myöhemmin.

Hramtsowin kupeessa. Taustalla taitaa näkyä Watatait (pinkki), Lutra Lutra (punainen), Melisande (vihreä) sekä mahdollisesti myös Penelope (valkoinen) – Kuva Sinko 2015

Hramtsowille fleetti kuitenkin yhtyi ja sieltä alkoi laukka kohti länttä. Löysenevä tuuli ja vanhan puhurin aallokko teki alkumatkasta hieman rasittavan. Melko monessa muussa firstissä näytti kököttävän kannella pienen pitäjän verran väkeä. Meilla kelvottomia ruokia ja ankeita juttuja oli jakamassa muita selvästi harvempi ryhmitys. Vauhtien hiljentyessä tätä ei koettukaan enää niin ongelmallisena asiana, vaikka pieni pelko perseessä oli paluu yön kovenevan kelin kryssistä alipainoisena. Taisi olla Fun First ja Thetis, jotka ensimmäisinä lähtivät hakemaan ulompaa yr.no:n ennusteiden mukaisia parempia tuulia etelämpää. Lutra Lutra kyllästyi sekin sahaamaan meidän mukana ja lähti etelään sekin. Meitä jäi siihen lähiympäristöön spinnuvärityksistä päätellen ainakin meidän perinteinen kestovastus Watatait, uusi 31.7 venekunta Silver Girl ja Melisande. Jos nyt oikein tutkailimme niin Penelope oli vähän kangerrellut Hramtsowille tai sen kierrettyään ja lipui hieman pohjoisempana kuitenkin kiinniottaen pääklungaa.

zZz

Yöksi aallokko laantui, ISAF:in säännöt korvattiin meriteiden säännöillä ja saimme Senin kulkemaan varsin mukavasti. Nöyrästi polareiden mukaisesti leikkailtiin aika konservatiivisesti pysytellen rumppiksen tuntumassa lähtemättä haahuilemaan liiaksi pohjoiseen eikä etelään sen enempää. Hyvällä yövauhdilla kuittasimme kiltisti vieritysten limpsineet Watataitin ja Silver Girlin. Molempien veneiden spinnu ansaitsevat kyllä erikoismaininnat. Watan pinkki ja Silver Girlin lähes neonkeltainen spinnu herättivät meissä vaihtelevia kateuden tunteita. Myös Thetiksen koko musta spinnu on varsin jämäkän näköinen. Meidän menneiden vuosikymmenten takainen vanha Hood näytti ankealta. Yhtään ei auttanut, että takaraivossa jyskytti edelleen Matt Hodgsonin sanat master class treeneistä, että kannattaisi mitata se. Näytti kuulema alimittaiselta sen silmiin.

Aamu jossain Kalbiksen ja Kotkan portin välimaastossa

Yöllä ainoat purjeet jotka tunnistimme olivat Watan ja Silvergirlin lisäksi muiden luokkien veneitä, kunnes viimein löysimme itsemme Penelopen kannasta. Niiden perässä jiippailimme jonkun aika. Tiet erkanivat ja sen jälkeen löysimme itsemme Melisanden kannasta. Molemmat merkkejä siitä, että siihen astinen taival ei ole voinut mennä kovin heikosti. Aamusella oli messipunnuksen vuoro viimein sulkea silmät hetkeksi.

Kotkan porttia lähestyttiin tiukalla reachillä edelleen laimeassa vajaan 10 solmun tuulessa. Meno vähän kangerteli kunnes parempi trimmi löytyi. Melisande oli kerännyt vähän kaulaa meihin ja oletimme Penelopen olevan joku valkoisista spinnuista hieman pohjoisempana. Etelämmäksi lähteneistä veneistä ei ollut havaintoja. Kaksi vuotta sitten ne olivat saapuneet puolen tuntia, tunnin edellä muita. Emme oikein tienneet mitä odottaa, kunnes VHF kuulutukset kertoivat selvää kieltä. Eka firsti oli Penelope ja pian perään tuli Melisande. Muita ei väreistä päätellen enää väliin mahtunut ja me todella olimme kolmantena portilla. Meillä ei silti paljon korkattu, koska tiesimme, että meidän via dolorosa olisi vasta edessä muiden pikku hiljaa se jätettyä taaksensa.

Kotkan portilla kuitenkin jo huomasimme, että yöllä heittämällä ohitettu Silver Girl oli nyt sisuuntunut ja alkoi näyttää jonkin sortin uhalta. Saarta kohti mentiin kryssikulmilla. Lähestymien sujui vielä hienosti meidän puhkoessa polareita tasaisessa vedessä. Doylen G1 veti hienosti ja fiilikset oli aika hyvät. Saaren kulmille päästyämme alkoikin kryssitaistelu Silver Girlin kanssa. Heidän ensimmäinen eroyritys saaren kulmalla alkoi kuitenkin nostavaan shiftiin ja vaikka ehkä saivatkin rannasta jotain, niin se päättyi aika tasan samoihin mistä oltiin erkauduttu.

Saaren takana – Silver Girlistä kuvattuna

Seuraavalla kerralla shifti osuikin Silver Girlille kun saatiin vasemmalla ollessa 10-15 astetta nostavaa. Silver Girl kitti ja kuittasi. Meillä oli toistuvasti vähän vaikeuksia päästä vendoista uuteen vauhtiin. Saaren lähellä näytti jotkut veneet vetävän ja toiset olevan tiltissä. Keinot oli vähissä ja tyydyimme seuraamaan uutta firstiä saaren etelä kärkeen suhteellisen maltillisesti. Ajattelimme vetää sitten alamäessä paremmin. Toisin kävi.

Alamäessä Kotkan portille enemmistö otti idemmän halssin meidän hakiessa jotain onnekasta lännempää. Sitä ei löytynyt ja tuulen asetuttua sekä jiippien jälkeen oli selvää, että Silver Girl oli kiskonut roppakaupalla minuutteja edukseen. Jälkikäteen katsottuna alamäen paras anti oli ykkösreivinarun kiinnitys isoon paluumatkaa varten. Takana näkyvät punainen Lutra Lutran, musta Thetiksen ja sininen Fun Firstin spinnu olivat jonkinmoisen etäisyyden päässä, mutta kun tiesimme mitä olisi luvassa oli odotukset aika helvetin matalalla.

Paluu alkoi voimistuvaan sivutuuleen. Ennusteissa edelleen lupailtiin ripsakoituvaa keliä, joka kääntäisi tuulen kryssiksi. Päätimme vetää 150% ykkösella niin pitkälle kuin se vetäisi ja sitten luonnollisesti G3:lla loput. Tuulen noustua 20 solmun tietämille tiputimme isoon yhden reivin ja meno rauhoittui suhteellisen kulman pysytellessä edelleen yli 60:n. Tiesimme että Kalbikselta kurssi kääntyisi ja saisimme taas vähän lisää kulmaa auki. Näkyvyys oli aika huono takanatuleviin veneisiin, eikä meillä oikeastaan ollut mitään havaintoa kuinka lähellä Lutra Lutra ja kumppanit olisivat. Kalbikselle selvittiin ja vaikka tuuli koko ajan kääntyi keulemmaksi se oli edelleen sen 50-60 astetta millä G1 veti hienosti hyvästä hiivarista huolimatta. Lähin takaa tullut vene kuitenkin erkani ja lähti Kasuunille, isomman luokan vene. Seuraavaksi lähimpiin olikin vielä matkaa. Tämä sytytti pienet toivon kipinät ja taisteluun saatiin uutta puhtia. Kahteen kertaan nukutut reilut varttiset eivät liiemmin painaneet vähyydellään.

Joku 6 mailia ennen Hramtsowia alkoi tapahtua, edessä välkehtineet salamat tulivat kohdalle. Aika vieressä takana välähti niin perkeleesti ja sitten tuli heti perään vettä kuin aisaa. Se rintama ei kauaa kestänyt ja sateen hellitettyä alkoi tuuli. Se löi 26 solmua alkuunsa ja käänsikin sen sitten heti keulille. Kirstimme ja latistimme vielä loput liikkuvat ja nostimme ylikulmilla itseämme tuleen miettien ja suunnitellen g3:n vaihtoa. Sen kuitenkin kipusi ylikulmillakin sellaista 4-5 solmua karvan verran yli Hramtsowista ja kun matkaa oli jäljellä sinne enää viitisen mailia, niin laskeskelimme, ettei vaihto ehkä enää kannattaisi, koska Hramtsowilta maaliin kurssi kääntyisi taas niin paljon, että siellä voisi varmaankin avata reivinkin. Hieman ontuen piinasimme itsemme Hramtsowille ja valot takana pysyivät sellaisina. Silver Girlistä ei ollut hajua, mutta ei ollut mitään syytä olettaa etteikö se olisi jossain edessä, oletettavasti entistä kauempana.

Hramtsowilta maaliin oli kovavauhtinen slööri. Tuuli pysytteli siinä 18-20 solmun hujakoilla ja riittävän sivulla meille. Avasimme reivin ja rallattelimme menemään. Ripsakasta paluusta oltiin selvitty alimiehitettynä varsin mukavasti. Melkillä kuulimme VHF:llä, että Penelope ja Melisande olivat edelleen hippasilla ja Silver Girlin niistä vähän jääneenä kolmantena. Se tarkoitti kuitenkin, että Sen oli neljäntenä ja paras Suursaarisijoitus oli tosiasia.

Kaiken kaikkiaan hieno kisa. Vene toimi hienosti eikä pahempiin tötöilyihin sorruttu. Iso kiitos miehistölle. Vähälukuisuus ei ollutkaan este vaan nähtävästi vain haaste. Kiitos myös koko fleetille. On tämä OD touhu tasaisessa ja isolukuisessa köörissä vaan halvetin kivaa!

Silver Girl sai nähtävästi rangaistuksen, oletettavasti puuttuneesta VHF-ilmoituksesta, joten siitä tuli vielä sijakorotus meille. Siitä huolimatta Silver Girl veti helvetin hienosti uutena fleetin jäsenenä ja isot onnittelut sinne. Meille keskiviivan yläpuolella sijoituksissa oleskelu on sen verran harvinaista, että otamme mukisematta vastaan podium paikan vaikka se tällä tavalla lohkeaakin. Onnittelut toki myös Penelopelle ja Melisandelle jälleen kerran mahtavista vedoista!

Tulokset: www.suursaarirace.fi