Sen
First 31.7 ja höpinää purjehduksesta
Kategoria-arkisto: Tiistikset
Tiistikset 10 – viimein…
25.8.2015
Kirjoittanut : Pärnu takana ja hiljalleen taas arkirutiinit ottavat syleilyynsä. Tänään oli vuorossa niistä kirkkaasti mukavin, eli Kopun tiistikset. Luvassa oli itäistä keskikeliä lämpöisessä elokuun illassa. Niin lämpöisessä, ettei moisia nähtykään koko kesänä ennen näitä viime päiviä.
Senillä keskikeli tarkoittaa loputonta arpomista G1:n ja G3:n välillä. Koska nimenhuutoon oltiin saatu sentään se moukarihäkillinen miehiä mukaan päätettiin rymyttää G1:llä (valintaa helpotti se, että se nyt siellä sattui sukan alla jo oleen valmiiksi rullalla).
Lähtöalueella Kopukka liputteli perinteikkäästi E-rataa, eli se länteen ja sitten lounaaseen Rönnkubbenin punainen kiertäen, mutta ehkä hieman yllättäen kiertosuunta oli myötäpäivään. Lähtöviiva oli vinosti tuuleen ja eka ylämäki olisi oikeastaan sivuluikkaria ennen spinnun nostoa.
Ruosteinen pinnalukko väisteli jotain isomman lähdön venettä viivaa lähestyessä niin, että oltiin sitten yli puolen minuuttia suoraan myöhässä lähdöstä. Onneksi olimme sentään venepäädyssä. Sivutuulta oli reilusti ja isopurje tyytyi lepäilemään G1:n tehdessä kaikki työt. Aika kiltisti pääsimme ekalle punaiselle ja spinnu nousi gastien käskyistä terhakasti. Muiden kangerrellessa ja jättäen väliinkin spinnuttelut pääsimme pujottelemaan useista ohi. Tärkeimpänä pääsimme ohi kilpasisko Milousta, joka kokeili josko 31.7 liikkuu reivatulla isolla ja g3 virsarilla. Ei muuten liiku. Eteen jäivät vielä Donna (Inferno 31) ja Merenhuiske (J80). Mukavassa hiivarissa vauhti pysytteli 8 solmun päällä ja vene käyttäytyi silti melko maltillisesti.
Hyvin alkanut takaa-ajo ajauti suvantoon saarten takana tuulen nopeuden pysytellessä alle 10 knotsin lukemissa. Pieruinen tuuli loppui vasta vähän ennen Rönnkubbenin kääntömerkkiä. Takanatuleviin oltiin saatu kyllä eroa ja vähän otettu kiinni Donnaa ja Merenhuiskettakin. Siispä oli erittäin otollinen paikka taktiselle virheelle. Veneen peräosissa nyhjäävä punnus päätti jättää spinnun laskun sen verran myöhäiseksi, että kääntömerkistä vedettiin pitkäksi niin että soi ja haisi. Onneksi muu kööri ei ollut yhtä jäässä ja spinnu vermeet saatiin pois jiipin tieltä ja paluumatka voitiin aloittaa.
Paluumatkan sivutuuliosuus oli samanlaista pumpputuulta kuin mennessäkin ja vaikka edessä oleva kaksikko läheni, niin tuntui että liian hitaasti. Lopun pieni kryssi vasten 15 solmua sujui jokseenkin kelvollisesti, mutta ennen viimeistä kääntöä oli jälleen karkean taktisen virheen paikka. Meidän paaraillessa styyralla tullut Das Boot päätettiin vetää perän kautta ohi, vaikka olisimme olleet jo leikkarilla tai ylikin, mitä emme huomanneet ollenkaan. Kääntömerkin tähystimme vasta Saksaveneen jälkeen todetaksemme, että olimme yli leikkarista noin veneen mitan verran, siis jos se vene sattuu olemaan Panamax tankkeri.
Loppu sivuloiskutteli maaliin oli hämärtyvässä illassa vielä ihan vauhdikas. Maalissa töötti törähti meille neljäntenä. Pikku luokasta oli selvää että Donna oli voittaja ja Merenhuiskekin oli vähän liian edessä. Lisäksi pari Albinia oli totutusti vähän liian lähellä takana. Viides sija pienistä ja kymmenes isoista on kuitenkin ihan kelvollinen tulos ottaen huomioon parit pahahkot märvellykset. Vene kulki hyvin, gastien toimia ei voi kuin kehua ja jos aina olisi näin hienot olosuhteet niin se ei tuntuisi näin hienolta. Kiitos kaikille.
Tuuli: 6-20 solmua ESE
Sää: täydellistä
Rata: E myötäpäivään
Purjeet: G1 ja S2
Miehistö saapumisjärjestyksessä: Kynde, Jani, Kaspar, Jr
Tulokset: 10. /23 kokonaistuloksissa, 5. /14 pikkuluokassa, 1. /2 First 31.7
Hetkinen
12.5.2015
Kirjoittanut : Ei ihan vielä. Hekki, lukot ja pari muuta viritystä vielä ja sitten taas jatkuu touhut.
Alustavasti sovittu, että ensi viikolla viimein Doylen 31.7 Master Classiin mukaan LOWn/Nordzeen köörillä treenaan. Kuuluisan suomalaisen tasoituspurjehtijan sanoin ”Treenataan ihan sikana!!!”.
Vaikka Tiistiksien alut menee nyt tässä sählingissä, niin ne on sovittu 2.6., 9.6. ja 16.6. päiville! Kiinnittäisin huomiota ylle lisättyihin sivuihin. Kevät 2015 pitää sisällään kevään kisakauden touhut. Kesä 2015 pitää sisällään alustavia ajatuksia lomapurjehduksesta, jos joku tuttu nyt sattuu olemaan samoilla mestoilla noihin aikoihin.
Tiistikset 7 – poks
5.8.2014
Kirjoittanut : Taas tuli tiistai. Sen saapui pitkäksi venähtäneeltä kesäreissulta melko pulskassa kunnossa kuten varustamon edustajakin. Senin hoikennus sentään onnistui rahtaamalla tavarat laiturille. Tuulet olivat ennusteissa siinä 8 m/s paikkeilla, mikä viittelöi kolmosen puolelle puuskat huomioiden ja laiturilla olikin vastassa juuri se kahdeksan ja yli kympin puuskat. Uusi ja käyttämätön Doylen Startis ICE G1 silti kutitteli ajatuksissa, mutta nöyryys vei voiton tällä kertaa ja päätettiin aloittaa kolmosella ja vaihtaa tarvittaessa.
Varustamolla alkoi pierut kastua miehistöä paikalle kutsuessa kun alkoi hylsyjä sateleen joka suunnalta. Tällä kertaa pelastus tuli ironisesti samoista syistä kun sisarveneellä oli myös vaikeuksia lomanloppuhelteillä raapia tarpeeksi kämmeniä kannelle. Riemastuttavana bonuksena Bicen kippari Arttu pääsi mukaan temmeltämään myös pikku firstin kannelle. Lopputuloksena vastoin odotuksia kannella olikin äkkiseltään kilpapurjehduskompetenssia enemmän kuin keskisuomalaisessa kuntaliitoksessa. Valitettavasti pinnasta otti tukea sama höntyilijä kuin aiemminkin ja nyt vielä talviruosteessa kevätkauden mentyä pipariksi.
Lähtöön tuli pieni hoppu ja keliin tutustuminen jäi jälleen melko ohueksi. Tuulta oli todella se 9-10 m/s ja lähtö-alueella jopa nähtiin isossa reivejäkin. Senin reivinarut olivat onneksi puomilla, mikä helpotti valintaa sen osalta. Kopukka liputteli E-rataa myötäpäivään höystettynä R-lipulla, mikä meinaa lisäylämerkkiä lähdön jälkeen ja idän puolella möllöttelikin perinteinen pieni punainen pallopoiju. Lähtötaktiikkaa ei kummemmin ehditty hieroa muuta kuin että ”eiköhän me veneeltä lähdetä”. Lasketeltiin sinne ja slöörin ja hidastelun värittämä haparoiva lähestyminen tuotti jonkin sortin lähdön. Meillä olisi ollut mahdollisuus nostaa päällä ollut 4play (Albin express) kahville, mutta kokeilimmekin vähän vaihtoehtoista taktiikaa. Jätimme hyvin tilaa ja nostimme itsemme vain niiden alle paskoihin. Nähtävästi gambitit eivät ole kovin keskeinen osa purjehduksen avausteoriaa, koska 4play kiitti ja kuittasi itselleen etumatkan, jota vastaan saimme jatkossa taistella tosissaan.
Ylämerkkiä lähestyessämme näimmekin sitten reivatun Bellan (First 31.7) ja Mayn (H-vene) painellen etäällä karkuun vielä ovelamman avauksen turvin. Herrat olivat keksineet, että radan ekalle punaiselle ehtii huomattavasti nopeammin kun jättää sen ekan lisäylämerkin kiertämättä. Ylämerkiltä oli avoin sivuniitti sille punaiselle, mikä olikin hieman hankala mojovassa hiivarissa eikä siitä ilman broutseja selvittykään. Narut kuitenkin löysi kätensä ja pinnakin alkoi taas tuntua hiljalleen tutulta. Alamäkeen valikoitui kauniin värinsä vuoksi kokopunainen S3, mikä oli oiva valinta ja 4playstä päästiin ohi ilman suurempia kommervenkkejä sekä edellä posotelleet Bella ja May alkoivat nekin lähestyä, vaikka ymmärrettävästi eivät olleetkaan enää virallisesti vihollisia.
Spinnualamäki taittui sivummalle ja alkoi epäilys siitä että vetääkö niilä kulmilla ilman ongelmia vai ei. Hieman leudompi puhuri saarten takana häämötti, mutta liika pankitus liian aikaisin kostautui ja yksi broutsi otettiin vielä spinnullakin kuin nyrkin lyömänä. Olisi pitänyt pinkoa vähän alemmas ja nostaa takaisin vasta karvan verran myöhemmin, mutta jos tädillä olisi munat ja sitä rataa. Saaren takaa punaiselle homma sujui mukavasti ja eteläiseltä alamerkiltä alkoi ylämäki takaisin.
Ylämäki oli mukavan tiukkaa kryssiä. Sen suostui nousuun varsin kivasti. Hieman voimattomasta tunteesta huolimatta loki näytti kelvollista vauhtia. 4play viimein alkoi jäädä taakse ja Bella läheni edessä. Kryssi viimeiselle legille sujui ihan kelvollisesti, mutta matka loppui kesken Bellan ohitukselle ja viimeinen sivari punaiselta maaliin mentiin Belan perätuntumassa. Jos kisa olisi vielä ollut auki, siinä olisi voinut ajaa vähän ylemmäs vähän kovempaa ja heittää spinnulla maaliin riskirajoilla, mutta 4playn ollessa jonkun minuutin takana päätimme ottaa paukun varovaisesti ja toivoa, että etäisyyttä olisi kertynyt tarpeeksi. Ei ollut. Nopeasta radan kierrosta huolimatta tasoitettuna Albin oli eka.
Hieno kisa, paukku ja kakkossija on Senin tiistishistorian korkein saavutus. Iso kiitos tietysti menee rautaisille gasteille. Paremmalla lähdöllä ja pinnan vatkaamisella olisi irronnut vielä parempi sija, mutta niinhän se on aina. Upea keli kyllä purjehdukselle. Ihan heti en muista milloin olisi kympin tuulissa kryssitty t-paidoissa hiki otsalla. Keulassa tarkeni ilman paitaa eikä roiskeista kuulunut sivistyssanoja. Tällaiseen voisi tottuakin.
Tuuli: E 6-11 m/s
Sää: kaunis ja erittäin lämmin elokuun ilta
Rata: E
Purjeet: G3 ja S3
Miehistö (saapumisjärjestyksessä): Kynde, JR, Martti, Arttu
Track: veneellä, myöhemmin
Tulokset: 2. kokonaistuloksissa, 2. pikkuluokassa, 1. First 31.7
Uusi J-rata tiistiksiin
13.5.2014
Kirjoittanut : KoPu:n tiistiksiin on tullut uusi rata J, jota voidaan ajaa yksi tai kaksi kierrosta, aina myötäpäivään, ja jota voidaan käyttää kevenevässä kelissä. Kuva on muuten sitten mun suttaama sen alkuperäisen päälle, joten virheitä ja väärinkäsityksiä luvassa.
Senin on tällä hetkellä Leeveneellä korjattavata. Aikataulu on vielä auki, koska eivät uskalla luvata mitään. Yrittävät venytellä varmasti, mutta kohta kun ottavat viimein sen työn alle niin lienee parasta saada joku arvio vähän vikkelään. Olen kuullut pelottavia tarinoita korjaustöiden vitkutteluista. Toivottavasti näin ei käy Leeveneellä nyt. Mutta korjauksesta ja näistä touhuista lisää vähän tonnempana. Näillä näkymin Suursaari on vakavasti uhattuna, mutta jos nyt vähän ehtisi ennen Juhannustakin käymään pyörimässä, esimerkiksi Tiistiksissä. Siihen asti toimin laitapunnuksena LOW:n kannella sekä Emäsalossa jälleen Bicen kanssa.
Tiistiksiin uudistuksia
25.3.2014
Kirjoittanut : Koivusaaren pursiseuran järjestämiin tiistiksiin on kaudelle 2014 luvassa mielenkiintoista lisuketta. Autopilotin käyttö sallitaan kahden hengen miehistöille. Me sitä olemmekin jo sähköittä käyttäneet pinnalukkonna, mutta ei kyllä ole ollenkaan haitaksi, jos sen voi nyt jatkossa antaa ajaa kurssia väliajoin. Lisäksi tuloksiin tulee maininta ”DH” kahden kööreille. Kuulema myös ratoihin saattaa tulla uudistuksia. Mahtavaa!
Verkossa: KoPun tiistikset 2014
Tiistikset 10.9.2013 – kesäinen syksy
10.9.2013
Kirjoittanut : Aloitetaan vähän säästä. Ennusteita väijyttiin viisi päivää ja ne olivat 5-8 m/s osastolla. Pisteet sikäli yr.no:lle, joka sentään tohti esittää noista niitä ripsakoimpia lukemia. Todellisuushan oli tuosta vielä toisen mokoman yli, eli joku 8-10 ja kasuunilla testbedin mukaan olikin jo 11 m/s. Ei yhtään liian tarkasti kyllä kukaan noista siis osunut kohdilleen. Tähän vertailuun palataan vielä ja ehkä vähän metodologisemmin.
Tämän kerran vähän ripsakampaan keliin oltiin saatu haalittua kerrankin tiistiksiin peräti viisi äijää uittamaan ranskatarta. Keulaan valikoitu Fannin kaksikko Sami ja Toni, yleismiehet Ville ja Jasu hoitivat loput askareet ja lippistään perällä korjaili varustamon edustaja.
Laiturilla B&G näytteli yli 20 solmun lukemia, joten keulapurjetta ei pahemmin arvottu. Weban keltainen G3 keulaan ja isoksi karsiutui lukuisista vaihtoehdosta vihreä Westway Sailsin kevlar purje. Se toinen vaihtoehto, eli vuodelta 2000 oleva alkuperäinen dacron oli kellarissa. Erikoisuutena mainittakoon, että Varustamo päätti jättää isoon ylimmäksi ”light” latan kokeeksi, jotta näkisi onko sillä eroa tavallisesti käytettyyn heviin nähden. Ainakin se light vaihtoi puolta kiltisti aiempien tiistaiden yksinumeroisissa solmutuulissa, mitä se hevimpi ei tee ja nyt kiinnosti, että lörpättäisikö tämä löysempi nyt sitten pahastikin 20 solmun tuulissa. Ja ettei pidetä ketään jännityksessä niin kerrotakoon välittömästi, että emme tiedä, vieläkään. Ei muistettu kiinnittää asiaan mitään huomiota, iso oli vähän sivuroolissa.
Lähtöalueella oli tietysti heti vähän vitsikkäämpää kun veltoinkin purjein siellä oli slööraillessa vaikeuksia pitää vauhtia alle seitsemän solmun. Lähtöviiva oli vedetty pohjois-eteläsuuntaan lähelle Käärmeluotoja. Väistellessä ja kohkatessa pinnamies jätti keltapunaisen ristin kokonaan huomiotta ja tyytyi Kopukan F-myötäpäivään liputukseen. Tämä oli vielä pientä siihen nähden millainen nappistartti siitä pääsi kokonaisuutena kehkeytymään. Arvottiin siinä venepäätyä, mutta päätettiin yllättää keskeltä tilasta, ja oltiin siis suoraan lähdössä slööriin Melkille. Sekuntien käydessä vähiin oltiin myöhässä, poijupäädyssä ja rekaamassa vielä sen helvetin poijunkin alle. Se kävikin herätyskellosta ja laukka ekalle merkille meni siitä alkukatastrofista tokeentumiseen.
Viisas ehdotus ottaa vähän pankkiin mennessä paaralla leikkaria sopi meille ja oli varmasti jotain mitä Miloun perässä olisi haluttu myös kuulla. Milou joutukin väistään styyrailijaa jääden merkistä ja sitä seurannut 360 alakautta ei tainnut olla niiden alkuperäinen taktiikka. Päästiin niiden pyöriessä sieltä luikahtaan ohi strekille kohti Melkin poijua.
Sivustrekillä Albinit olivat nostaneet itsensä melkein Hernesaareen ja päätettiin runnoa alta. Menihän se kun Melkin ja Larun välistä puhalsi ihan ripsakasti, mutta onhan se muiden paskoissa piehtarointi alaohitusten onnistuessakin nuivaa puuhaa.
Melkin poijulta alkoi alamäki. Vene laukkaili 7-8 solmua ja AWA jossain 90-110 tietämillä tuulen huidellessa 20 solmussa. Päätettiin kuitenkin pistää tanko tanaan ja hommaa valmiiksi, kunnes turahti housuun ja käsky kävi vermeiden purusta. Veikkailtiin, että meidän odostuarvo oli pakkasen puolella merkittävän tötöilyn pelossa.
Arvonnan katkaisi Milou joka taaempana nosti pallokkaan esiin. Jos ne saisi sen kulkeen niin nousisi meilläkin heti. Mutta ripsatirapsati Milou broutsaili kuin tryffeleitä etsien tuntuvasti alemmas ja ottivat sen pian alas.
Jatkoimme slööraten Rysäkarin ylämerkille ja sieltä alkoi kryssi takaisin Melkille. Sen kulki vallan mukavasti G3:llaan ripsakassa kelissä ylämäkeä, laidalta toki uupui vielä 100kg, mutta veneessä sentään ollut yli 400kg oli huomattava apu noissa olosuhteissa.
Melkin poijulta heti kun kivet ei olleet eka broutsin päämäärä nostettiin mekin sitten kokopunainen. Vene kulki mallikkaasti Doylen S3:lla eikä pahempia broutseja edes koettu, mutta hilkulla lähteä se oli koko ajan ja väkisinkin jonkun verran alas se meitä tiputti. Kävi selväksi, että byyriin asti ei sillä päästä. Riepu alas ja kolmioilla loput.
Kauden vika tiistis oli hieno setti kuitenkin. Keli oli kerrassaan mahtava ja hämmästyttävän lämmin. Tulos nyt oli sekin meille ihan passeli katastrofaalisen alun ja ajoittaiset muut tahmaukset huomioiden. Iso kiitos Kopulle koko tiistiskaudesta. Ja iso kiitos koko köörille, joka on Seniä ollut uittamassa tiistiksissä tällä kaudella.
(Harmi, että trackin nauhotuksen muistin pistää päälle vasta Melkin katveessa ja meidän shakkilähtö jäi nyt sitten hataran ja epämääräisen kuvauksen varaan.)
Keli: 8-10 m/s E
Mukana: Kynde, Ville, Sami, Jasu, Toni
Tulokset: 15/29 kokonais, 8/17 pikkuluokka, 1/2 First 31.7
Track: h-vene.net:ssä
Rata: F myötäpäivään
Tiistikset 3.9.2013 – spinnuilijat ja kryssijät
5.9.2013
Kirjoittanut : Kuten jo ennakossa tuli mainittua, niin oli jälleen luvassa leuto keli sekä kaksarin verran ukkoja veneeseen. Aiemmista tiistiksistä poiketen Sen irtautui laiturista jo neljän jälkeen ja oli muutamista treeni krysseistäkin huolimatta ensimmäinen vene alueella tuulia nuuhkimassa.
Jo ennen kopukan saapumista kävi selväksi, että tästä tulee vekkuli kisa, koska tuuli shiftasi alkuunsa lähes 90 astetta pohjoisesta länteen. Eipä hetkeäkään niin taas takaisin ja välillä eri kohdissa aluetta se tuuli ihan eri suunnista. Todettiin, että turha tässä enempiä tuumailla ja katotaan mihin se viiva tulee.
Kupukan saavuttua luvassa oli ylämäki lähtö luoteeseen ylimääräisellä poijun kierrolla ja rata oli yllätyksettömästi jälleen E. Eipä silleen, se olisi oletettavasti ihan sopivan pituinan ja varmasti tuulen osalta vaihtelevampi kuin läntiset vastineensa.
Aikamme katseltua tilannetta totesimme, että ylämäkilähtö olikin sivulähtö, kun poijulta pääsisi suoraan merkille ja sekin olisi auki. Vekkuliksi asetelman toki tekisi se, että kaikilla tulisi oleen paara, ellei joku hurja päättäisi kryssiä viivaa styyralla. Onneksi kukaan ei niin tehnyt. Ajateltiin vauhtia poijulle, mutta alettiin empiä ahtautta ja päätettiin yllättää vauhdilla vähän keskemmältä. Oltiin ajoissa ja muiden tungeksiessa vielä päin lähdettiin heittään 360:stä, joka myöhästy tilan puutteen vuoksi ja kellon käydessä sopiva ratkaisu olikin laskea takaisin vauhtiin ja vetää suoraan linjan yli. Ja sehän menikin ihan mainiosti. Oltiin toki pari veneen mittaa viivasta töötin aikoihin, mutta mukavasti vauhdeissa ja päästiin ihan kivasti, ehkä 4playn (Albin Express) ja Donnan (Inferno 31) kanssa, laukkaan kohti poijua. Lähestyttäessä ylämerkkiä tuuli shitasi isosti päin, mikä havaittiin onneksi suhteellisen ajoissa ja vedettiin merkill korjaava tikki vähän pidemmäksi kuin Donna sekä laikkarilla poijulle olleet. Tai noh, me vedettiin se roimasti liianin yli, mutta haitta jäi olemattomaksi, koska muiden vajaus kostautui niille pahemmin. Päästiin osapuilleen neljäntenä poijun paremmalle puolelle 4playn perään. Heti tuli selväksi, että niiden päältä pääsisi vain kiville, joten mentiin alta ja päästiinkin ohi.
Lähestyttäessä länsimerkkiä henkisesti korkattiin, ainakin alku oli mennyt ihan ok. Oltiin ehkä toka tai kolmas ja taakse jääneet jäivät pahasti paikoilleen meidän vielä limpsiessä eteenpäin. Tai siltä se silloin tuntu. Eipä aikaakaan kun takana kuului ohuemman kankaan kavahduksia ja pallokkaista alkoi nousemaan. Samaan aikaan meiltä loppui tuuli. Kahteen pekkaan ei niin lähellä merkkiä ollut meillä mitään järkeä riuhtoa spinnua ja onnuimme merkille 4play ohitettua meidät päältä, mutta pääsimme onneksi melko pian niiden perään liikkeelle.
Tuuli ripsakoitui 12 solmun tietämille ja ei ollut enää puhettakaan mennä 4playn alta ohi. Nostettiin itsemme mekin sitten ylös, ettei myöskään takaa höökivät ihan helpolla meitä kyykyttäisi. Saimme pidettyä köörin suht kurissa ja vissiin Kvintenin (Fingulf 28e) ohitimme päältä. Takaa hengitti niskaan ainakin Cosa Nostra (Hurricane 9000) ja iso liuta muita veneitä. Käärmesaaren jälkeen tuuli moinasi ja sekoili taas. Viime viikoista ”viisastuneina” ajateltiin vetää lähemmäs Ådholmenia etelänpuolelle vaikka tuuli nyt olikin ihan eri suunnalla kuin aiemmilla viikoilla.
Munillehan se meni. Klunga kiersi lännempää ja riuhtoi spinnuja ylös kuittasi meitä isosti. Onneksi tuuli aikoi kyrvähtää jälleen ja vähän meitä edempänä Lenco parkkeerasi ekana ja muu kööri perässä.
Heti meidän alta itäpuolella meitä ohitti jo tässä viaheessa Nautinnolla, ja ihan kuulosti siltä kuin vahvistuksia olisi haettu aina ORC EM skenen kipparistosta asti. Ne viritteli spinnuaan intoa uhkuen, mutta eivät ainakaan heti huomanneet, että vajaan kaapelin edempänä Lencolla tuuli kääntyi kryssiksi ja vähän siitäkin päin.
Vaihtelevaa se tuuli näillä kinttailla oli. Meitä helpotti se, että meitä oli kaksi, eikä jokaiseen pyörteeseen nähty mitään aihetta pelleillä spinnun kanssa. Eikä se olisi kannattanutkaan. Ja vaikka klunga meitä kuittasi lännestä ja jotkut alta, niin ei se maksanut niille palkkaa. Koska samalla me oltiin jokaiseen kryssiin heti valmiina. Rinnalla meitä ohittamassa ollut Nautinnolla onkin kuvassa jo tukevasti ahterin puolella.
Ådholmenin punaiselle pakkasi veneitä kosolti. Samalla tuuli virkosi sivusta, joten kiihdyimme aika mojovasti ja aloimme spekuloida, että pitäisikö hidastella, koska edessä oli veneitä ku laiturialueilla. Todettiin, että on tilaa nostaa vaikka miessaarta kohti sillä tuulella, eikä se punainen ole ratamerkki eikä ne kivetkään siinä heti sen takana ole. Milou taisi olla toista mileta ja alkoi kiilata meitä merkille. Huudettiin nouseeta kunnes alkoiva hekin myös vähän nostaa, mutta päättivät silti änkeä siihen merkin ja meidän väliin. Edessämme oli Pärlan tulossa ahteri edellä vastan, joten huudettiin lisää ja päätettiin olla ajamatta perään. Ahdasta tuli ja mantaagit meillä Miloun kanssa osuikin. Protestoida olisi pitänyt, mutta eipä ollut punaista käden ulottuvilla ja oltiin lähinnä tyytyväisiä kun päästiin siitä silti luikkimaan vapaisiin asti ilman sen kummempaa kommellusta. Joku sieltä Miloun kannelta kyseli miksi niin lähelle ajeltiin, muttei oikein osattu siihen siinä hetkessä mitään järkevää todeta. Pahoittelut asiasta toki Miloulle, mutta vaurioitta selvittiin ja väittäisin kyllä vian olleen niiden. Ehkä siinä taitavampi pinnamies olisi välttänyt vielä tuonkin hipaisun, mutta toisaalta paskempi, jos mahdollista, olisi voinut jysäyttää komeammin. Mene ja tiedä.
Ja vaikka äsken tosiaan koko kulnga oli kiskonut meistä päältä ohi, niin ne olivat pääosin myös spinnuillaan laskeutuneet lähemmäs Haraholmenia meidän ollessa ylempänä lännessä. Edestä moinasi ja löysimmekin itsemme yhtäkkiä Donnan vierestä eturintamasta ja lännempänä samassa rintamassa kököttivät Lenco, Quattro ja monta muutakin.
Pakkauksesta huolimatta mainittavaa oli kuinka hyvin siitä Lenco ja Quattro sitten irtautuivat lipumalla hitaasti mutta vasrmasti meidän mittariston näytellessä pelkkiä ympyröitä. Pian sinne lähti myös Donna jättäen meidät ihmettelemään tuulettomuuden voimattomuutta.
Ylämerkille lähestyttäessä Pärlan tuli meidän alla ja takaa, mutta kovempaa. Kolmen veneenmitan kohdalla hyvällä marginaalilla Pärlan ei ollut lähelläkään peitossa, mutta selvästi aikomassa kuitenkin jyrätä sisäkaistalle. Yritettiin huutaa ettei ole peittoa, mutta sillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Vaihtoehdoiksi jäi ottaa helmi kylkeen tai mennä hattukourassa ulkokaistaa. Ei taaskaan protestoitu ja sieltä mentiin.
Muillakin heti siinä perässä oli vähän samoja tilanteita huudoista päätelleen ja sieltä tuli sitten sisäkaistaa useampikin kippo jättäen väkisin meidät paskoisin sinne alle. Nöyrästi limpsittiin eteen minkä pystyimme. Paskoista katseltiin kuinka vähän lännempänä päällä mentiin reilusti iloisemmin.
Yhtään ei auttanut, että edessä oli isompia, joilla oli vaikeuksia päästä vauhtiin. Vähän yllättäin kuitenkin onnistuimme luikahtaan Viiman (Baltic 38 DP) alta ohi päästen edes hetkeksi vähän vapaammin lähestyyn vihreitä tikkuja.
Käärmesaarelta nostetiin mekin sitten viimein spinnu. Oli narutettu toiselle puolelle, mutta vedettiin väkisin päältä ylös… upeille rintaliiveille. Ylempi kannu oli visusti kierteellä ja meillä meni hyvä tovi, useampi minuutti, ennenkuin se aukesi.
Valitettavasti viholliset eivät jääneet odottelemaan vaan marssivat tylysti ohi ihastellen meidän muhkeita tuulidaisoja.
Kopukka näkyi peruspaikallaan syvällä Mäntysaaren ja Larun välissä. Spinnu alas länsimerkiltä ja kohti kryssillä kohti Kopukkaa. Harmillisesti keli alkoi moinata reilusti. Lähempänä Larua Low ja pari muuta näytti kuitenkin lipuvan iloisesti, iloisemmin kuin toisen puolen kumppanit. Mentiin mekin sitten sitä kautta, mikä oli kyllä virhe. Sinne päästyämme se tilttasi sielläkin ja taas kerran katsottiin kun se toinen puoli veti. Lirutellen larutellen lipuen viimein byyriin kahden ja puolen tunnin rupeaman jälkeen.
Kisa oli kyllä yksi vekkuleimmista tiistiksistä, missä Senin kanssa ollaan oltu. Luoteesta puhkuneen pyörteisen maatuulen kanssa oli kyllä hauska rimpuilla. Kerrassaan fantastinen skaba vaikka sijoituksemme ei tälläkään kertaa ole mikään laulun aihe.
Uutuutena tracki pistettynä H-veneiden sivuille. Kiitos vinkistä kuluu jr:lle. Android laitteilla ”GPS Logger for Android” on aika hyvä loggeri, se jopa kivasti puttaa trackin vaikka Dropboxiin jälkikäsittelyä varten, mikä tosiaan ohjeiden avulla gpsbabelin kanssa oli helppo muttaa sopivaksi.
Keli: 0-13 kts SW-N (enimmäkseen 4-8 NW)
Mukana: Kynde, Ville
Tulokset: 19/28, pieni lys 10/19, first 31.7 1/2
Track: h-vene.net:ssä
Ennakko: Tiistikset 3.9.2013
3.9.2013
Kirjoittanut : On tämä vekkuli syksy, kun näin säyseitä kelejä tarjoilee. Sopinee tälle köörille, kun jälleen ties mistä syistä on lähdössä kaksari, eli naruissa, vinsseissä, kannella ja kisahumussa on Ville ja pinnassa punnus.
Mainittakoon pikaisesta parviennusteesta muutama seikka, jotka sitten tulee pitämään paikkansa tai ei:
Fmi:n merisää sanoo ”pohjoisenpuoleista 4-8 m/s” ja kuvassa stadin kohdalla pikemminkin just se 4 kuin edes yli sen.
Windgurun WRF 27km tarjoilee kahdeksaa luoteesta, joka hurjistuu jopa ysiin ja puuskissa voi näkyä peräti yhdentoista solmun lukemia.
Yr.no tarjoilee ”Lett brisiä” (3.3 – 5.4 m/s) luoteesta sekin, jotain myötpäivän shiftiä pohjoiseen ehkä mukana.
Testbedissä on viimeisen pari tuntia ollut Harmajalla 4 koillisesta.
Yhteenvetona G1:n verran maatuulta, loppu menee kuitenkin fiilispohjalta, vastoin ennakkotaktiikoita, ja menee sitten tietysti myös miten menee.
Tiisikset 27.8.2013 – uusintako?
28.8.2013
Kirjoittanut : Kevään kolmanneksi viimeisiin tiistiksiin oli ennakossa luvassa vähän samanlaista keliä kuin viimeksikin, eli 3 m/s lounaasta, aurinkoista ilman sadetta. Ja kauniilta keli vaikuttikin laiturilta käsin katsottuna.
Mukaan oltiin tällä kertaa kuitankin haalittu vähän enemmän kööriä. Viime viikolla kaikesta vastannut Ville rahtasi avukseen Inferno 29 skenestä Samin. Lisäapua toi HTR:ssä Senin kyydissä loistanut Jani, joka etenkin paluumatkalla oli pitänyt hyvää huolta Suomenlahden kalojen ravinnosta.
Laiturista irtaudutta Larun länsipuolella heti kävi selväksi, että mistään vajaan 3m/s lillunnasta ei ainakaan alkuunsa olisi kysymys. Mittaristossa keikkui tasaisesti yli kymmenen solmun lukemia. Trimmiä kiristettiin viime viikkoisesta hieman aika pintapuolisesti ja päätettiin riuhtoa naruista sitten matkalla. Lähtöalueella nähtiin viimein taas muitakin Firstejä tiistiksissä, kun paikalle olivat päässeet Melisande, Bella ja Milou.
Kopukka, joka liputteli viime vikolle uusintana E-rataa vastapäivään, oli parkkeerannut melko lähelle Lauttasaarta eikä viivan alla tulisi olemaan kauheasti tilaa. Jälleen venepääty vaikutti paremmalta ja sinne päätettiin tulla viime vikkoiseen tapaan häröilyalueen alta. Tällä kertaa ajoituskin onnistui kohtuullisesti, tultiin hyvästä välistä ja jäätiin silti suoraan pahoihin paskoihin TaiTain taakse. Aggressivisempi, tai siis taitavampi, pinnamies olisi ajanut tuon ajoituksen puhtaisiin, mutta kun ei, niin ei.
Senin miehistön onneksi meille avautui mahdollisuus hetimiten lähteä paaralle ja puhtaisiin. Muuten hyvä, mutta vauhdin kanssa oli skismaa. Alku paskoissa hävittiin viivalta startanneille sen verran, että sieltä laukkasi solkenaan meidän päälle paaralta vendailevia kippoja ja jouduimme niitä väistellessä lähestymään kääntömerkkiä fleetin sosiaalitoimiston puolella. Melisande oli hyvän matkaa edellä, Milou taisi olla heti edessä alla ja Bella inhasti perässä. Sivari länteen sujui sekin tahmeasti, mutta ilman muutoksia järjestyksessä. Tahmea tuntuma kuitenkin ennakoi hankalaa kryssiä ja sitä se sitten olikin.
Heti nousuvihreältä Milou ampaisi ilkeän ylös, alla ja edessämme ollut Solveig päätti lähteä reilusti allemmas vauhdilla. Pinnamies meni lukkoon ja ei tehnyt oikein kumpaakaan. Katseltiin, että melisande oli heti vendannut etelään ja sinne mekin halusimme, mutta toisin kävi. Taakse olikin hiipinyt Bella, jonka kanssa söhlätessä vielä onnistuimme jättäytymään vielä senkin taakse.
Kyrssi ei sitten oikein sujunutkaan, vauhti tuntui koko ajan huonolta. Miehistö hoiti vendat kunniakkaasti, mutta aina kun uusi laukka oli aluillaan, niin ei. Olihan siellä veneitä edessä tarjoilemassa melko likaista ilmaa, mutta ei se noin pahalta pitäisi tuntua.
Ylämerkiltä alamäkeen ja suhteellisen sutjakan spinnunnoston jälkeen vähän hapuilimme linjoissa ja paluujiippasimme paaralle kohti Bellaa sen vielä vetäessä styyraa. Jouduimme ajeleen hetken negatiivistäkin ennenkuin viimein pääsimme pujahtamaan niiden perän puolelta hyvään juoksuun oikeilla kulmilla. Luikimme ohi ja saimme heti vähän kaulaakin, kunnes sitten kippari tötöili ja valmistautui plattiksella jiippiin liian aikaisin ja uudessa vauhdinotossa Bella saikin meitä kiinni sen verran, että jiipin lopulta oltua ajankohtainen olimmekin jälleen takana. Ja ei sujunut oikein meidän bravuuri kiukkuinen riitsi AP:lläkään. Puomi oli jäänyt jiipistä liian alas ja iso jäi vähän kehnoille sekin. Bella meni, mutta Milou oli vielä takana. Vasta käärmisten vihreällä saimme tilanteen haltuun, vauhtia vähän kelvollisemmaksi ja pidettyä peräjengin perän puolella.
Maalisuoralla rinnalle takaa hööki koko sisarkatras Ranskasta, 34.7 Low ja 36.7 Jazz. Ja siis takaa höökivät, ohi ja meille töötättiin vissiin vikana.
Keli oli kyllä loistava, olosuhteet kaikin puolin erinomaiset ja vaikka hauskaa taas olikin, niin jotenkin vauhti oli hakusessa vähän koko ajan. Toki erona viime viikkoon oli se, että silloin pääsimme puhtaissa marssimaan ylämäkeen kolmantena veneenä ja nyt kymmenen huonomalla puolen kaulaa myöten muiden velleissä. Toisallta oltiin veisllä, mikä on tärkeintä. Eikä oltu pökä, mikä on meille aina oiva suoritus. Ja onhan tässä vielä pari kertaa jälellä hakea ylisuoritusta ennen talvea.
Keli: 5 m/s SW
Tulokset: 3/4 First 31.7 ja 24/35 kokonaistuloksissa.
Mukana: Kynde, Ville, Sami, Jani
Tiisikset 20.8.2013 – kevyt kaksari, osa 2
20.8.2013
Kirjoittanut : Taas oli vähän löysempää keliä luvassa, mutta yhtälailla kööriäkin oli tarjolla vähän nihkeästi, mutta onneksi sitäkin kokeneempana. Keulassa hääräsivät Ville ja Ville. Mastolla oli Ville. Skuuteista ja genoan trimmistä vastasi Ville. Pianistina, navigaattorina ja taktikkona hääräsi Ville. Hyvää asetelmaa tasoitti pinnaan nojaava sama tonttu kuin tavallisestikin. Kippo oli Tallinnan jäljiltä suhteellisen hoikassa kunnossa eikä 2-3 metrin tuuliin tarvinnut paljon keskustella purjevalinnoista. Radaksi arvailtiin G:tä vastapäivään perustuen ei-yhtään-mihinkääniin, joten itsevarmasti spinnu viritettiin valmiiksi styyranostolle.
Matkalla lähtöalueelle perinteistä poiketen jäi kuin jäikin ihan mukavasti aikaa vähän kokeilla ylämäen trimmejä ja jonkinmoisella löysällä lerpatuksella päätettiin lähteä yrittämään luoveja tyyneen elokuun iltaan. Lähtöalueella oli pitkälti ne samat kipot, mitä tällä kaudella muissakin koitoksissa ja varsin tavanomainen nipinnapin kakskyt venettä. Ennakkoarvauksesta poiketen Kopukka liputtikin E-rataa vastapäivään. Eli vähän G:tä pidempi, mutta kiertosuunta olisi sama spinnun kannalta. Luvassa siis vähän kryssiä, sivustrekki länteen ja lisää kryssiä ylämerkille ja sieltä spinnulla takas mahdollisesti aina byyriin asti.
Startissa ajateltiin lähteä vähän häröilyalueen alta mutta tulla suoraan veneelle vauhdeilla. Etäisyyttä sahattiin pariin otteeseen mietiskellen, että varotaan myöhässä oloa, kun on niin löysä keli. Tuuli kuitenkin moinasi starttiin kahdeksasta solmusta lähemmäs neljää ja arviot meni vähän metsään. Meidän vauhdinottoa hoputeltiinkin vähän etevämpien tasoituspurjehtijoiden toimesta LOW:n kannelta. Onneksi iso osa fleettiä oli puolestaan viivalla ajoissa ja joutui slööraan rajusti poijulle, mikä avasi meille ihan suoran nousun Kopukan vierestä TaiTain perään. Vaikka oltiin myöhässä, niin jo ekassa vendassa huomattiin keikkuvamme fleetin tokana kun Solveig meni ekassa vendassa vielä meidän takaa TaiTain kiskoessa hyvin karkuun kauas etelään. Huomattiin vähän myöhässä, että etelämpänä olisi tuulta ja sinne Senkin sitten rynnäköi.
Strekki länteen vedeltiin Solveigin vieressä päällä vain veneenmitan taaempana. Ranskatar saatiin ihan suhteellisen hyvään laukkaan löysässä kelissä, eikä Inferno 31 mitenkään mennyt menojaan vaikka isompi 33:n menikin. Kryssille tultaessa muu fleetti olikin iloisesti takana, kun meillä alkoi hauska hippastelu Solveigin kanssa. Siinä mentiin ristiin rastiin monta kertaa hipoen ja vuorotellen keulilla oloa, kunnes yksi kaunis kerta lähdettiin idemmäksi ennen niitä, Solveigin jäädessä lännemäksi pläkään. Keli hiipui kovasti, mutta sitäkin oudompaa oli takaa tuleva rynnistys. Kuin salamana sieltä tuli Lenco, liuta Ablineja ja ties ketä vedellen länsirantaa kuin yhtä halssia koko setin mitä me oltiin just hetki sitten sahattu. Sitten parit hankalat pakkituulet ohittajilta ja ylämerkillä oltiinkin jo ties mones.
Sitten tössittiin. Vedettiin leikkari liian tiukalle ja ajatukset puomin sijoittelusta etukäteen päälle meni yygeen osalta vähän munille. Jouduttiin tikkaan pari minuuttia merkillä kunnes päästiin alamäkeen. Aika moni kiitti ja kuittasi. Sieltä sitten todella hennossa alamäen tuulessa ajauduttiin turhan ylös, kun Solveig ja Nautinnolla kuittasivat meidät päältämme. Paljastui että suoremmalla linjalla oli selvä raita minkä takana tuuli. Low ja monet muut puskivat sen tuulireunan paremmalla puolella iloista laukkaa meidän ryömiessä roikkuvilla räteillä. Valuteltuamme väkisin alemmas pääsimme mekin mukaan liukuun. Käntövihreän jälkeen alkoi spinnuriitsi ja käärmesaarten luona Kopukka olikin jo vastassa tööttäämässä kisan poikki.
Keli oli tosi sopiva kaksarille, vähän liian löysä. Tuuli taisi palata takaa siinä ylämäessä muiden äkkirynnäkössä, ja me vielä kaupanpäälle tössittiin ylämerkillä ihan turhaan. Sijoitus nyt ei taaskaan ole häävi, mutta helvetin kivaa oli.
Mukana: Kynde, Ville
Tuuli: 1-4 m/s SW
Rata: E vastapäivään
Tulos: 17/21
Viimeisimmät kommentit