Sen
First 31.7 ja höpinää purjehduksesta
Avainsana-arkisto: mast collar
Ilopilleri
8.3.2014
Kirjoittanut : Viime vuonna oli metri lunta ja pakkasta tähän aikaan, nyt on vähän eri. Noh, tänään oli pikkuaskareiden lisäksi luvassa viimeinen yritys ennen dramaattisempia toimenpiteitä tuon maston kauluksen kanssa. Sen plokipultit on niin kovassa kiinni, että ei yksikään ole liikkunut koko Senin Suomessa olon aikana yli viiteen vuoteen. Kaikesta päätelleen ei myöskään hyvään hetkeen ennen sitäkään. Kiusallisesti kaksi niistä on sellaisessa asennossa ettei niihin oikein voi plokia laittaa kiinni. Piirrustuksia on otettu ja muutospaloja on mietitty, mutta ajattelin kuitenkin antaa vielä yhden kunnon yrityksen niille.
Pulttien tyveen olen viikon parin välein suihkinut wd-40:stä helmikuun alusta pidellen sormia ristissä. Liikkeelle lähdettiin melko perinteisellä korjaussarjalla. Liekinheitintä ei ole ja sää oli liian tuulinen stendarille, niin nappasin mukaan tuollaisen lämpöpuhaltimen. Lisälämpötilaeroa tuomaan pulteille oli kylmäsuihke, jonka kyljessa uhotaan kunnollista -50C vilpakkuuta.
Pari ensi yritystä meni ihan kutittelun puolelle. Annoin sen lämmetä, sitten pultti jäähuurteeseen ja iskuja perään. Sitten yhtä ja toista ja vähän kaikkea yhtäaikaa kyllästymiseen asti, mutta tappi, jota työstin, ei hievahtanutkaan. Rupesin pisteleen tavaroita pakettiin ja vietyäni jo vasaran, suihkepullot ja lämppärin pois, ja hakiessani tapissa edelleen törröttänyttä ristipäätä sekä tuota reipasta sinistä ruuvaria heitin vielä muutaman iskun sillä ruuvarilla ja jumalauta se liikahti. Lisää öljyä ja lisää iskuja, ja sehän liikkui ja aina vaan jouhevammin. Sitten suoraan kokeileen sitä toista ongelma tappia ja sepäs liikkukin jo heti ekasta iskusta. Skål ja kääntelin ne käyttökelpoisiin asentoihin. Dramaattiset toimenpiteet saa jäädä tältä erää. Harmillisesti tämä tietysti tarkoittaa taas tuohikatoa, kun tuota plokistoa voi nyt sitten viimein alkaa uusimaan.
Öljytyt tapit jauhaa. Ja kun aurinkopanelin hetkellinen toimimattomuus johtui vain erään tampion väärinpäin kolvaamasta diodista, niin riemulla ei tuntunut olevan muita rajoja kuin puoli promillea. Kesää kohti!
Organisaattorin uusia kehriä odotellaan vielä saapuvan rapakon takaa. Seuraavaksi luvassa mastoon pari uudistusta ja jääkaapin kylmäkoneistolle pitäisi tehdä jotain.
Viimeisimmät kommentit