Sen
First 31.7 ja höpinää purjehduksesta
Tiistikset 4.6.2013 – Störmsöhön on vielä matkaa
4.6.2013
Kirjoittanut : Sääennusteiden mukaan luvassa oli luvattoman löysä keli. Niin löysä, että varustamo päätti heittää kesä G1:n eteen. Mukaan oli lähdössä perusköörin lisäksi foorumeilta poimittua vahvistusta 505-skenestä. Doylen Matt Hodgson onnistui vielä juuri ajoissa tiputtaa Senille upouuden S3:n, joten sikäli luvassa oli ihan mielenkiintoinen kisa.
Lähtöalueella Senillä alkoi rihmarähinä, kun löysemmän kelin spinnunskuuteista innoistui koko kööri. Sitten siellä tuli 6-7 m/s ripsakoita puuskia ja rihmat vaihtui köysiin. Eikä aikaakaan kun puuskat kaikkosi ja taas katseet kävivät rihmoissa, mutta kaikki energia tuli käytettyä siihen ja enää jaksettu huhkia.
Kopukan kympinmerkkiä ei kuullut kukaan, starttimittaria arvottiin ees sun taas ja päätettiin mennä GPS-ajalla. Kopu liputti radaksi Hollannin lippua punaisella, eli se joku uus vastapäivään. Ilman muistikuvia ja aikaa surffata totesimme, että kyllä joku tien näyttää. Kellon ja rihmojen kanssa säätämisen jälkeen löysimme lopulta itsemme kopukan vierestä, mutta käytännössä kolmannesta rivistä. Vähän eteen ja venda pakeista pois. Sitten tuuli kyllä aukesi, eli kiitos vaan siitäkin sitten. Senin vauhti oli kuitenkin ihan ok ja ohitimme jatkuvaa aukeamista vähätelleen parkeeraneeen Miloun. Thetis oli jossain kauempana edessä ja veikkaisin, että Melisande oli vielä kauempana.
Hento 4m/s tuuli, jolla fliitti marssi kaakkoon jatkoi aukeamistaan. Ovelampi osa fliitistä rynni vähän ylemmäs, mutta Senillä siinti silmissä edessä olevat firstit ja siinä muitten pakeissa tehtiin matkaa, kunnes alkoi olla selvää, että se tapiuisi vielä spinnulle. Ja Senilläpä oli vielä uutuuden ripsakka S3. Hoistihommat alkoi vähän pystymetsästä, mutta pienen säädön jälkeen uusi punainen levähti auki.
Se todella nousi hienosti ja tuulen jatkuva aukeneminen oikeastaan vain nosti puomia. Kumminkaan luuta ei esille ehditty vetää. Tammakarin jääpoijulla, joka viimein paljastui kääntömerkiksi, olikin sitten ruuhkaa. Vähän alimiehitettynä päätettiin ottaa riitseri ajoissa alas rynniä genualla takas, koska niin näytti tekevän ensimmäiset kääntäjätkin. Oltiin päästyThetiksen kantaan kiinni ja iloinen havainto oli, että Sen veti aavistuksen ylemmäs tai ainakin vähän napsakammin. Melkin kohtaalla limpsittiin ohi. Ja vaikka tekisi mieli sanoa, ettei taakse kateltu, niin ei voi, koska kyllä kateltiin. Milou oli myös saanut reivut ojennukseen ja kärkkyi Senin takalistossa. Tuuli moinasi tässä vaiheessa reippaasti ja varmaan kaikkien iloski Kopukka oli hinannut itsensä Larun länsimerkille maalia viivaileen. Hennosti piinailleen noustiin sille lännelle ja tööt.
Fliittiin nähden ei se tainnut kovin kaksisesti mennä, oli vähän manööverit hakusessa vaikka ilman suurempi tössimisiä niistä selvittiinkin. Ihan ok huitasu ja keli oli todella lämmin. Ja varustamokin hihkui onnesta kun uusi S3 pääsi heti tekemään sitä, mitä sen pitääkin. Löysästä kelistä huolimatta oli kyllä taas kerran helvetin kiva käydä vähän vesillä.
Keli: 2-6 m/s S-SW
Rata: T vastapäivään
Tulokset: 17/23, 2/4 First 31.7
Mukana: Kynde, Markus, Jusa
Hieno spinnu! Tuohon kun vielä lätkisi koristukseksi vaikkapa keltaisia työkalutarroja, niin olisi vielä komeampi 🙂
Mahtava idea! Tosin, pelkäänpä että täällä valahtaisi punttiin jo ennen Kotkan portia. Ja sama homma elokuussa Tallinan matalalla.
Oma ehdotukseni oli erilainen, mutta hallitusneuvotteluissa kävi varsin selväksi, että se olikin erittäin huono ehdotus.
Joo, olen ehdottomasti sitä mieltä, että Darth Vader -henkinen hahmo saa komistaa jonkun muun spinnuu ku meidän:)