Sen

First 31.7 ja höpinää purjehduksesta

Avainsana-arkisto: 2013

Kevyttä

Meidän nykyiset spinnunskuutit ovat 8mm dyneemaa (n. 19m). Niiden päissä on sellaiset pikapunnukset, että purje on roikkunut aika lailla ellei tuulta ole ollut lähes liiaksi alunperinkin. Pitkään on ollut mielissä ottaa rinnalle jotain vähän köykäisempää vaihtoehtoa. Eräät isommat ja kokeneemmat ovatkin viime aikoina hehkutelleet kuorittuja ja lypsettyjä köysiä, ja se kuullosti sen verran hauskalta ja järkevältä, että pitihän sitä kokeilla.

Kevyttä

Ostin ohutta 5mm dyneemaa. Leikkasin siitä 14m pätkiksi ja noin 5m ydintä kiskottu esiin ja toisesta päästä jätetty kuorta jäljelle. Pleissauksesta vain youtuben lyhyen oppimäärän lukeneena liitokset tuli improvisoitua. Päästä puuttu vielä pleissiloopit, kun en ihan vielä ole päättänyt, että pistäiskö sinne pienet pikahaat, peräti jotkut muoviset pikahaat vai jättäis solmittaviksi. Paljas dyneema on kyllä sen verran liukasta, että veikkaan taipuvani joihinkin pikkuruisiin pikahakoihin.

20130503_spinbarbers1

Kun jämäpäähän jäi sitä ylimääräistä löysän vetoa varten pelkistä kuorista, niin siinä säästi köyttä sen verran, että siitä riitti hienosti myös uusiin barbereihin näille köysille. Päähän pieni Antalinrengas ja muuten ihan samat ”solmut”. Noin 3m on meillä barberin blokista sen ravulle ja saman verran tuossa on paljasta. Siihen reilu pari molempia, kuorta sekä ydintä, ja loput 3m perällä kuorena. Toi kuori sopii barberien päähän erinomaisesti.

Perinteisen mallin mukaan näillä lilluttelukelin ratkaisuilla varmistetaan lähinnä se, että löysiä myötäsiä ei tulla vähään aikaan näkemään.

EDIT:

20130507_snadit

Kokeillaan noita aluksi.

Kylmä tosiasia

Image

Viime yö taas muistutti missä täällä oikein ollaan, 60N on pohjoisempana kuin Gröönlannin eteläkärki. Suunnilleen sentin riite oli aamulla vastassa ensimmäisiä veneitä laskussa. Kuudentena oli jo helpompaa, mutta meilläkin omaa poijua lähestyessä rohisi mukavasti ja hieman oudolta tuntui kun poiju lähti karkuun jään mukana. Ja nythän on jo melkein vappu. On se kyllä kumma.

Maston nosto olisi vielä huomenna ja sitten luvassa on perus huseerausta. Joku pieni purjehdus voisi olla poikaa ennen ekoja tiistiksiä.

Se siitä sitten taas

Mitä Isot edellä sitä pienet perässä.

20130308_103743

Toissapäivänä tuuli vähän ripsakammin, reilu 20 m/s Kalbiksella testbedin mukaan. Menin sitten oikein ääneen ihmettelemään vaimolle kuinka meidän pressu on kestänyt koko talven. Näytin jopa sille nimenomaan miten Low oli jo kuoriutunut kesää varten. Eiköhän ollut eilen sitten sähköpostissa tullut mullekin ilmoitus revenneestä pressusta.

Pistin rievun meneen ja jätin sen kalanruodon kantta suojaamaan. Keli oli kaunis ja ajattelin, että tämä talvi alkaa oleen jo nähty. Kyllä kelpas iltapäivästä sitten katsella duunin ikkunasta jälleen kerran lumimyräkkää.

Foreca Testbed

Joku aika sitten Forecalta tuli myös vähän testbedin tapainen palvelu, täsmätutka.

foreca_testbed

Harmi vain mobiililaitteiden ja mashuppaamisen kannalta tuokin on dynaaminen viritelmä eikä siten ilman väkertämistä taivu juuri muuksi. (toki onhan nykyään testbedinkin kuvat eri palvelimella ja robots.txt:n takana, joka nyt ei tietysti ole mikään este, mutta kertoo jotain sivujen ylläpitäjien toiveista)

En nyt sitten tiedä onko tuolle sen enempää käyttöä. Varsinkin tuulien osuus näkyy edelleen paremmin fmin merisään puolelta, niin rannikkoasemien datana kuin miresään ennusteissa, sekä Forcena omasta veneilysää palveluista.

Uusi G1

Vanha kisa-G1 onkin vuodelta 2006, kärsi vauriouta 2010 Suursaaressa, sitä jouduttiin vähän pienentään ja jollekin menevämmälle olisi todella jo tilausta. Joten kiitos vaan niille kusipäille, joiden vuoksi ensi kesä jauhetaan sillä samalla rätillä ja tämä talvi uudella fillarilla.

Lisää kangasta

toppi spinnu

Singon sanoin ”Firstin tolppa kestäisi toppispinnun ilman viuluja, kysyin joskus Pilven Vexiltä asiaa.”

Lisäksi näyttää siltä että vuosikokouksessa tulee olemaan keskustelua jättöreunojen tuunauksesta. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Pitänee miettiä oma kanta kuntoon.