Sen

Päästiinpäs taas viivalle. Vähän hosu meinas tulla. Volvo huusi hätää Larua kiertäessä, mutta vielä siellä oli veneitä eikä kellokaan ollut ihan kuutta. Täyttävauhtia ryskättiin lautakuntaveneelle tihrustaan minkälainen liputus siellä olisi tällä kertaa luvassa. Tuulta tuli 308:sta 10 solmua ja rapiat, joten elokuinen lähtölinja oli sen mukainen, kohti luodetta. Joku keltapunainen siellä oli sen keltaisen sijasta, joten joku poiju jossain lähellä pitäisi kiertää. Luvassa oli F-rata vastapäivään. Eli kryssi sille pikku poijulle, spinnulla melkin eteläpuolelle, sit kaksi sivutuulta ja kryssi melkiltä takas viivalle. Sen verran oli veneitä viivan toisella puolella, ettei ollut mitään toivoa sitä lisäpoijua spotata. Noh, me ei oltais eka, joten lähtötaktiikka oli taas se ”antaa niiden hosua ja kiroillaan sitten paskoissa”. Harvinaisen hyvin tuo taktiikka purikin.

Valuteltiin viivan koillispuolellle, iso ylös, volvo unille, venda, rulla auki ja jäljellä olikin enää pari minuuttia starttiin. Alla ei ollu kuin yksi leikkarilla, eikä sekään nostaisi meitä liikaa. Hidasteltiin vähän ja valuteltiin viivan tuntumaan suhteellisen lähellä lautakuntavenettä ja tööt muutaman sekunnin yli. Lystikkäästi siellä oli monta venettä viivan väärällä puolella tulossa keulat edellä vastaan. Ilmeisesti ihan kaikki eivät muistaneet elokuun vastatuulilähtöjä. Kyllä siellä lautakunta vene suomilippua nostelikin monille merkiksi.

Yhden tikin kryssi sille pikku poijulle, joka hiljaksiin näyttäytyi kun kiireellisimmät olivat sen kiertäneet. Meillä hyvä valmistautuminen näyttäytyi HTR:n myötäsen paluureissun paikoissa olevina genoan skuuttipisteinä. Noh, tikit oli lyhyitä, mutta täten myös huonoja. Spinnu nostettiin rauhallisesti ja rintsikoille. Aikamme niitä ihasteltuamme riuhdoimme ne auki ja matka jatku kohti melkkiä. Se ainoa toinen firsti, Melisande, kiskasi meidän alusvaatemanööverin siivittämänä hyvän kaulan. Tähän totesimme, että menkööt.

Tuuli nousi snadisti 12-14 solmuun, mutta suunta säilyi. Yksi jiippi ennen melkin poijua ja olikin jo aika ottaa spinnu alas. Lähdettiin sivuosuudelle. Hiukka tahmealta tuntu kulku. Ei vedetty tarpeeksi ylös ja jäätiin Merianna Elanin paskoihin pahasti. Mutta mikäs nauha se siellä keulasta veteen menee. Uiteltiin siinä spinnun pussia sitten siellä vartin verran. Ihmekös oli jotenkin kankeeta. Pussi ylös ja jatkettiin matkaa kiroillen. Sitten sitä vauhtiakin alko oleen ihan iloisesti, mutta alta ei päästy kun paskamuuri oli vastassa. Päälle nousuun ja nostatteluun menikin loppu etappi. Just ennen rysäkaria meille tarjottiin vihjettä siitä mitä kannataisi tehdä seuraavaksi, kun ekat kiertäjät nosti reilusti ylös meidän edestä. Ei noteerattu muuten ku että ”väistelkööt, meil on styyra”. Merkki ympäri ja paluumatkalle, taas liian alas. Päällä oli oikea lauma joko paskansi meidät taakseen. AWA oli paluulla siinä 80 tietämillä. Se on liian vähän meidän Macgyverille, riitseriä oltais kaivattu. Ja jonkun sen tapaisen moni esiin kaivokin. Hiljaksiin hinailimme sonnasta itseä ylemmäs geellä, mutta ahterin tuntumassa nysväämiseen oli taas tyydyttävä ja pian oltiinkin taas Melkillä. Siitä suht mitäänsanomaton kryssi byyriin ja homma hyvä. Veneitä oli edessä ja takana, suurin osa edessä.

Tuloksia odotellessa, mutta kutina on se, että on täysin mahdolsta, että emme olleet pökä, vaikka aika vaisu meidän esitys olikin. Ja jos vaikka oltiinkin niin luoteistuuli tuntui hauskalta vaihtelulta, sää oli kaunis ja oli helvetin kiva olla taas touhuamassa. Pökä-firsti me kyllä oltiin. Melisande meni menojaan jättäen meitä joka osuudella snadisti. (Jaa, Melisande oli sitten OCS, mutta eipä se nyt sinänsä mitään muuta.)

Ens kerralla vois taas vähän vähemmän kahlata muiden pakeissa, mutta arvaahan sen, että me ollaan taas jonkun ääliön kanssa nostelemassa ja pilaamassa molempien kisat. Ja taas vannotaan, että sitä seuraavalla kerralla ei lähdetä raivonosteluun vaan koitetaan rynnäköidä alta. Genoan skuuttipisteiden siirtelyyn kaipais vähän rutiinia. Ne oli taas lähtiessä jossain ihan missä sattuu ja siinä tulee sössittyä ihan turhaan, kun ei vaivudu niitä vetään paikoilleen, edes osapuilleen, heti alkuunsa. Ens kerralla. 🙂

Nyt sentään oltiin jyvällä lähdössä, tiedettiin mitä tehdä ja minne mennä. Ja mikä tärkeintä, nyt jo ilmoja tarpeeksi molempiin jäljellä oleviin tiistiksiin.

Tackin nauhotus meni poskelleen, enkä jaksa sitä varalaitteesta kaivaa.

Mukana: Kynde, Hulu, Markus