Sen

First 31.7 ja höpinää purjehduksesta

Kuka on kuka, osa 1

Nyt kun viimeiset tiistikset ovat ovella ja viime ennakossa tuli katsottua vähän, että mitä kukin ennustaa sinne, niin mitäs jos pistettäisiin eri ennustajat riviin ja järjestykseen kertaheitolla. Eli yksi koe, sää Lauttasaaren eteläpuolella 2013.9.10 klo 18-20 ja täysin lonkka-arvio luvassa. Silmämääräisesti tulosta tullaan vertaamaan Senin mittaristoon ja bändin perstuntumaan kelista sekä lähes yhtä sumuisesti verrataan sitä Harmajan lukemiin tuolta ajalta sen ollessa ehkä lähin luotettava ja vaikka muuten vaan. Kuvia on otettu talteen 2013.9.5 torstai-illasta lähtien aina noin klo 21. Paitsi eilen tutkija nukahti Henri LLoydin uuvuttamana ennen aikojaan ja napsi kuvat varhain aamulla.

Siis luvassa ei ole tiedettä, vaan blogeille varsin tyypillistä vaahtoamista ja keuhkoamista vailla mitään perusteita, eli sitä samaa dadaa mitä tällä sivustolla on jauhettu alusta asti.

ImageImageImageImage

Aloitetaan kotoisasta ilmatieteenlaitoksestamme. Kyseessä on Helsingin paikallissää, joka nyt meren tuulten osalta vaatii aina vähän tulkintaa. Fmi aloitti leudoilla etelätuulilla, mutta vaihtoi jo perjantaina 6 m/s itätuuliin. Mutta aivan vastaava lukema löytyy myös fmi:n merisäästä suomen lahdelle tänään kun sekin alkoi tiistaille ulottua. Ja jos jotain fmi:n merisäästä voi sanoa, niin se on usein aika varovainen ja näyttää harvoin toteutumaa pienempiä lukemia, jos nyt paikallisia merituulia ja sen sellaisia ei oteta huomioon.

ImageImageImageImage

Norjalaiset Helsingin longtermissä ovat samoilla linjoilla, Hekin perjantaina huomasivat mitä on luvassa, mutta veikkailevat pari metriä kovempia lukemia kuin Suomalaiset kolleegansa.

ImageImageImageImage

Foreca Melkille ampuu Fmi:n ja Yr.non väliin seiskallaan.

ImageImageImageImage

Sitten vielä Windgurun GFS, jonka solmulukemat ovat karkeasti Norjalaisten ja Forecan välimaastossa.

ImageImage

Tässä tulee jännittävä poikkeama. Windgurun WRF 27km on alusta alkaen esitellyt selvästi säysempiä lukeamia, jotka ovat enemmän Fmi:n kanssa samoilla linjoilla.

Huomenna katsotaan asiaa uudemman kerran karttojen kera ja kiinnitetään huomiota mahdollisiin shifteihin.

Ja sitten Tiistaina tiedetäänkin jo kuka oli kuka ja kuka tiesi mitä. Varmaa on se, että koko klaani ei tule olemaan oikeassa kun sentään tuonkin verran niiden veikkaukset eroavat. Erot nyt eivät ole kovin dramaattiset, mutta alimiehitettynä 31.7:lla puhutaan kuitenkin eri keulapurjeista näissä ennustuksissa.

(tekn. toim. huom. zealous cropin rujoa käyttöä voisi helposti luulla vahingoksi, mutta tekn. toim. ei pahoittele vaan vetoaa tyylikysymksiin sekä taiteellisiin vapauksiinsa)

Lähteet:

Fmi paikallissää Helsinki

Foreca Melkki

Windguru Helsinki

Yr.no Helsinki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: